Annukka
Torkkupeite

72,54 €
Ei sisällä arvonlisäveroa
Väri: Harmaa
Tuotteen koko: 130x170 cm
Annukka-torkkupeiton alle on ihana heittäytyä! Tähän torkkupeittoon olemme yhdistäneet kaikki lempipeiton ominaisuudet eli ihanan pehmeän pinnan ja keveän tunnun sekä lämmittävän villan, vastuullisuutta unohtamatta.

Annukka-torkkupeitto on kudottu monimuotoisen kuvioinnin mahdollistavalla jacquard-kudontatekniikalla. Torkkupeitto sisältää 65 % GRS-sertifioitua* kierrätysvillaa, 10 % GRS-sertfioitua* polyamidia ja 25 % puuvillaa.

Kierrätysvilla tulee Italiasta, siitä noin 70 % saadaan vaatekeräyksien kautta ja loput 30 % villalangan kehruuvaiheessa talteen kerätystä kuidusta. Torkkupeiton koko on 130 x 170 cm.

Annukka-kuosi on Mirja Tissarin käsialaa vuodelta 1976 ja on osa Finlayson 200 vuotta -juhlamallistoamme, jonka voi kiteyttää sanoihin "flower power". Malliston ydin on 1970-luvun suurissa kuvioissa ja vahvoissa väreissä. Aikakausi oli osaltaan rakkauden ja hyvään uskomisen aikaa. Haluammekin mallistomme muistuttavan, että ei hukata kaikkea sitä kauneutta ja hyvää, jonka olemme yhdessä saavuttaneet. Tutustu myös muihin Annukka-sarjan tuotteisiin.

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että tuotteistamme tulisi yhä vastuullisempia. Pyrimme päivä päivältä korvaamaan käyttämäämme puuvillaa vastuullisemmilla materiaaleilla, esimerkiksi sertifioiduilla luomupuuvillalla ja Reilun kaupan puuvillalla, kierrätysmateriaaleilla ja pellavalla. Tämän tuotteen päästöjä on pystytty vähentämään käyttämällä tuotteessa kierrätysvillaa.

Tuotteella on STANDARD 100 by OEKO-TEX -sertifikaatti, mikä kertoo, että tuote ei sisällä haitallisia kemikaaleja ja on turvallinen käyttäjälleen.

*Global Recycle Standard on kansainvälinen ja vapaaehtoinen tuotestandardi, joka asettaa vaatimukset kierrätetyn sisällön, tuotantoketjun, sosiaalisten- ja ympäristökäytäntöjen sekä kemiallisten rajoitusten osalta.
  • Ilmainen toimitus

    yli 600 € tilauksille
  • Nopea toimitusaika

    3-6 arkipäivää
  • Ammattilaiset apunasi

    autamme sinua valinnassa
  • 5 vuoden takuu

    suosituimmille tuotteille
  • Tuotteen alkuperä

    Valmistajan maa: Portugal
    Valmistaja: António salgado
    Valmistajan osoite: Guimares

    Tuotekoodi: 20630-5161-03-04

  • Materiaali & hoito-ohjeet

    65 % VILLA, 25 % PUUVILLA, 10 % POLYAMIDI

    Pese väljässä vedessä erikseen. Käytä villalle tarkoitettua pesuainetta. Ei linkousta. Muotoile kosteana. Kutistuu max 6 %.

    Lue hoito-ohjeemme >
  • Sertifikaatit

    Oeko-tex® Oeko-tex®
    Tuotteella on standard 100 by oeko-tex® -merkki, joka takaa, että tuote ei sisällä haitallisia kemikaaleja ja on turvallinen käyttäjälleen.



    Design from finland Design from finland
    Design from finland -merkkiä kantavat tuotteet ja palvelut on muotoiltu suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti. design from finland -merkkiyritykset viestivät avoimesti tuotantoketjunsa rakenteesta ja valmistusmaasta.



Saattaisit pitää myös näistä

Viimeksi katsotut